Toggle Nav
Sis. ALV:n

Balladi rantakuntoon – omenavartalon ongelmat

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi oli hyvä aika tarkistaa Balladin viimeisimmät kuulumiset. Balladi odotteli tallin pihalla tyytyväisenä karva auringossa kiiltäen. Ja kilot tiukasti mukana kyydissä.

Dieetin alussa Balladi laihtui mukavasti, mutta nyt viimeisten viikkojen aikana muutosta ei ole tapahtunut. Laskennallisesti energian saanti jää edelleen vajaaksi, mutta tämä ei hevosen ulkomuodossa näy. Yksilölliset erot hevosten välillä voivatkin olla suuret, eikä teoria toimi aina käytännössä. Balladi, kuten moni muukin suomenhevonen, käyttää saamansa rehut varsin tehokkaasti hyväkseen. Kun kyseessä on kylmäverinen hevosrotu, on tietty raskasrakenteisuus rotuominaisuus, mutta ylipaino ei siihen silti kuulu. Hevosen kuntoluokkaa ja sen astetta voidaankin arvioida paitsi painomittanauhoilla, myös määrittelemällä hevosen lihavuuskuntoa hevosten lihavuuskuntoluokituksen mukaan.

Helpoiten hevosen kuntoluokkaa voidaan arvioida kaulan, selän ja kylkikuiden sekä lautasten ja hännäntyven ympärille kerääntyneen rasvan määrästä. Balladin kaulaan ei ole kerääntynyt ylimääräistä rasvaa ja myös hännäntyven ja lautasten alue on lähes rantakunnossa, eli suurta rasvakertymää ei ole. Balladin vartalotyyppi onkin omena – ylimääräinen varavirta siis kertyy pääasiassa kylkiluiden päälle. Kylkiluiden tulisi tuntua kevyesti painamalla, mutta Balladin kohdalla kylkiluita joutuu hakemaan hieman syvemmältä.

Nyt heinistä otettiin uudet näytteet analysointia varten ja tulosten valmistuttua lasketaan ruokinta uudestaan. Ruokinnan suunnittelussa energiamäärää lasketaan vielä hieman, vaikka energian saanti taulukoissa näyttää jo valmiiksi sopivan matalalta. Balladin kesäkilot kuitenkin osoittavat selvästi, että energiaa on vähintäänkin riittävästi. Kesäiset nautinnot tuovat pientä lisävirhettä syödyn energiamäärän arviointiin, sillä vaikka tässä tapauksessa varsinaista laidunnusta ei ole, pääsee Balladi nauttimaan kesälaitumesta lyhyeksi aikaa päivittäin.

Tällä hetkellä ruokinta on koostunut kahdeksasta kilosta melko kuivaa heinää, sekä väkirehutäydennyksestä. Pääasiallinen väkirehu on ollut Norra Sankari, minkä lisäksi ruokinnan sulavan raakavalkuaisen määrää on nostettu Norra Pure Proteinilla. Karkearehun määrää ei haluta enää laskea alemmas, joten ruokinnan energiasäätö tullaan tekemään väkirehujen kautta, kunhan viimeisimmät heinäanalyysit valmistuvat.