Toggle Nav
Sis. ALV:n

Mutta miten kävi Hertan?

Itä-Suomen iloisin shetlanninponi Hertta oli toinen Poni, onko sinusta tullut pullukka? -projektissa mukana olleista pullukoista. Hertta on kilpaillut aiemmin aktiivisesti ja hyvällä menestyksellä raveissa. Nykyään Hertta sparraa muita poneja ja osallistuu kaikkeen mahdolliseen toimintaan, kuten agilityyn, huovutukseen ja muihin taiteen lajeihin.

Kevättalvella ensimmäisellä tapaamisella tallissa odotti varsin pyylevän pyöreä Hertta. Oli helppo yhtyä raviradoilla kuultuihin hämmästelyihin siitä, että voiko tämä poni todella juosta noin lujaa? Herttaa peitti myös hyvinkin muhkea talvikarva, mikä toi näennäisesti vielä rutkasti lisää ympärysmittaa. Keväämmällä talvikarvan alta paljastui kiiltävä ja lihaksikas, mielellään työskentelevä poni, jolla kuitenkin kiistämättä oli lukuisia ylimääräisiä kiloja. Rasva oli myös kerääntynyt epäilyttävästi niskaan, lautasten päälle ja hännäntyveen.

Ensimmäiset heinäanalyysit kertoivat myös heinän sokerimäärän olevan todella korkea. Hertan omistaja Jutta tarttuikin välittömästi toimeen ja heinä vaihdettiin nopeasti toiseen erään, missä sokerit olivatkin selvästi maltillisemmat. Hertan omistaja halusi myös poissulkea mahdolliset aineenvaihduntasairaudet, joten tallikaverin käydessä tiineystarkastuksessa, tarkastettiin samalla Hertalta erilaisia veriarvoja yleisimpien aineenvaihduntasairauksien poissulkemiseksi. Kaikki arvot olivat kunnossa, joten dieettiä voitiin jatkaa terveen ponin papereilla.

Keväällä tilanne näytti oikein lupaavalta ja mittanauhan lukema oli pienentynyt mukavasti alkutilanteesta. Paksun talvikarvan irtoaminen pienensi mittanauhan lukua vielä lisää, vaikka tämä pyrittiin mittauksissa huomioimaan. Kesää Hertta vietti metsälaitumella yhdessä tarhakaverinsa Justiinan kanssa. Vaikka kyseessä ei ollut varsinainen laidun, eikä syötävää juuri kasvanut, onnistui Hertta löytämään riittävän monta vihreää kortta paisuttaakseen ympärysmittojaan hetkellisesti suuremmiksi. Myös Hertan kohdalla väkirehuruokintaa säädettiin jatkuvasti aina uusien päivitettyjen heinäanalyysien perusteella, sekä Hertan yleisilmeen perusteella. Pääasiassa väkirehujen kautta lisättiin ruokintaan vitamiinit, kivennäiset ja sulava raakavalkuainen heinän valkuaispitoisuuden ollessa hyvin matala. Kaiken tarvitsemansa energian Hertta sai heinistään.

Säkäkorkeudeltaan pienen, ylimääräisiä kiloja karistelevan ponin kohdalla heinämäärän säännöstely on oleellista. Heinäanalyysien perusteella tehtyjen ruokintasuunnitelmien ohessa havaittiin, että kohtalaisen energiapitoisilla heinillä jo puolen kilon heinämäärän nousu päivittäisessä heinäannoksessa voi nostaa kokonaisruokinnan energiamäärän sopivasta vajeesta plusmiinusnollaan, ja näin ollen laihtumista ei tapahdu.

Liian vähäinen korsirehu tai pitkät ruokintavälit puolestaan altistavat erilaisille ruoansulatuskanavan sairauksille ja voivat heikentää hevosen tai ponin hyvinvointia, joten liian alas karkearehun määrää ei voida laskea. Ruokintatavoilla ja -tekniikoilla voidaan kuitenkin vaikuttaa ruoansulatuskanavan terveempään toimintaan jakamalla karkearehuannos useissa pienissä erissä ja käyttämällä esimerkiksi slow feeding- tai muuta pienisilmäistä verkkoa syömisen hidastamisessa.

Pitkän projektin lopputuloksena Hertan painomittanauha näyttää nyt niin ikään noin kolmeakymmentä kiloa pienempää numeroa! Luku on valtavan suuri näin pienelle ponille ja siitä voidaankin miinustaa noin kymmenen kiloa talvikarvan tekemää mittavirhettä, mutta tästä huolimatta muutos on merkittävän suuri. Hertta on edelleen kohtalaisen ponteva poni, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Kevyempi paino säästää sekä jänteitä että niveliä ja laskee riskiä sairastua ruoansulatuskanavan sairauksiin ja aineenvaihdunnan häiriöihin.

Hienoa Hertta, hyvin tehty!