Hevosen ruokinnan perusteet - karkearehu ja mahahaava
Hevosen ruokinta voi olla samaan aikaan hyvin yksinkertaista, mutta toisinaan myös varsin monimutkaista. Perinteisesti hevosen ruokinta on koostunut heinästä, kaurasta ja kivennäisestä. Nykyään tarjolla on myös lukuisia rehuvalmisteita aina täysrehuista yksittäisiin vitamiinilisiin. Välttämättömät ravintoaineet ovat kuitenkin pysyneet aina muuttumattomia. Näitä ovat hiilihydraatit, rasvat, valkuainen, kivennäiset ja vitamiinit sekä vesi. Kaikkia näitä ravintoaineita saadaan jossain määrin lähes kaikista hevosella käytettävistä rehuista, mutta yhtä lailla niillä on myös omat tehtävänsä ruokinnassa ja siten niiden tarve ja käyttö on erilaista eri tilanteissa.
Karkearehujen merkitys ja tehtävät
Karkearehut, eli hevosilla usein joko esikuivattu säilöheinä, kuiva heinä tai laidun, muodostavat ruokinnan perustan ja ovat hevoselle sen luonnollisinta ravintoa. Hyvälaatuinen ja hyvin sulava heinä täydennettynä kivennäisillä ja vitamiineilla tarjoaa jo monelle hevoselle kaikki sen tarvitsemat ravintoaineet. Kulutuksen ja tarpeen kasvaessa esimerkiksi liikunnan, kasvun tai tiineyden myötä, tulee energiaa tai valkuaista täydentää muilla rehuilla.
Laidunruohon jälkeen heinä on kaikkein luonnollisinta ravintoa hevosen ruokinnassa. Luonnossa hevonen kulkee ja syö tavallisesti vähintään puolet vuorokaudesta, usein vielä enemmän. Ruoansulatuskanavan tyhjiä hetkiä ei juuri ole. Mahalaukun ollessa eläimen kokoon nähden varsin pieni, hevosen tapauksessa noin 10-15 litraa, rajoittaa se sitä rehuannoksen kokoa, minkä hevonen pystyy kerralla syömään. Tämän luontaisen käyttäytymisen mukaan toimii hevosen ruoansulatuskanava edelleen ja mitä paremmin tätä voidaan jäljitellä talleilla, sitä paremmalla tolalla ollaan usein sekä käytöshäiriöiden, että ruoansulatuskanavan terveyden kannalta.
Hippunen hometta, ripaus paalimuovia ja tyhjä mahalaukku, mitä haittaa?
Pieni mahalaukku tyhjenee nopeasti. Hevosen reilu kymmenlitraisesta mahalaukusta rehu virtaa muutamien tuntien aikana edelleen ohutsuoleen. Tavallisesti viipymäaika on parista tunnista viiteen-kuuteen tuntiin. Hevosen erityispiirteitä ovat muun muassa mahalaukun ja ruokatorven välinen sulkijalihas, mahalaukun kaksiosainen rakenne sekä happamien mahanesteiden jatkuva eritys.
Sulkijalihas ruokatorven ja mahalaukun välissä estää rehun kulkemisen takaisin ruokatorvea pitkin nieluun, minkä takia hevonen ei pysty oksentamaan. Näin ollen syöty pilaantunut rehu tai esimerkiksi aterian huumassa nielty paalinnaru pääsevät ulos vain yhtä reittiä ja voivat aiheuttaa ongelmia. Pitkät ruokintavälit, suuri väkirehun määrä suhteessa kuituiseen karkearehuun ja stressaavat olosuhteet sekä yksilökohtaiset erot altistavat mahahaavalle. Mahahaava on erittäin yleinen vaiva hevosilla ja pahimmassa tapauksessa se voi vaatia hyvin pitkäaikaista ja kallista hoitoa. Jos ruokintavälit ovat useita tunteja pidempiä kuin mahalaukun tyhjentymiseen kuluva aika, kasvaa mahahaavan riski.
Mahalaukun rakenne
Hevosen fysiologia on siis yhä rakentunut sopimaan parhaiten usein toistuvaan, pienten rehumäärien syömiseen, jolloin mahalaukussa on jatkuvasti jonkin verran rehumassaa suojaamassa mahalaukun seinämiä. Mikäli dieetin koostumuksesta tai muista syistä johtuen mahalaukku pääsee tyhjenemään pitkiksi ajoiksi, voivat nämä mahahapot syövyttää mahalaukun limakalvoja ja seinämiä, mistä tuloksena on ennen pitkää mahahaava. Mahalaukun alaosa on pinnaltaan rauhasmainen ja erittää ja kestää hyvin happamia mahanesteitä, kun taas mahalaukun yläosan pinta poikkeaa tästä ollen pinnaltaan ihomaisen sileä, eikä se siedä samalla lailla happamuutta. Tavallisimmin mahahaavat kohdistuvatkin tälle yläosan happamuudelle herkemmälle alueelle. Paitsi pitkien ruokintavälien aikana, myös kovan harjoituksen yhteydessä mahalaukku saattaa myös puristua niin, että alaosan happamat nesteet pääsevät nousemaan hapoille herkempään yläosaan, erityisesti mikäli mahalaukku on tyhjä.
Käytännön karkearehuruokintaa
Aina ei kaikki suju kuin Strömsössä ja joskus jokin voi mennä pieleen. Käytettävissä olevat puitteet, tallinpitäjän työt tai hevosen ahneus voivat käytännössä aiheuttaa sen, että tasainen pienten rehumäärien jakelu aamusta iltaan ja illasta aamuun voi olla mahdotonta.
Heinä voi hankalan kesän jäljiltä olla huonosti sulavaa tai vastaavasti hyvinkin vahvaa, jolloin sen syöttömääriä on säännösteltävä. Heikkolaatuista karkearehua tai vaikka huonohampaisen hevosen heinäannosta voidaan korvata muilla tuotteilla, kuten viherpelleteillä tai heinähakkeilla. Hyvin vahvaa ja sulavaa heinää voidaan joutua säännöstelemään, jolloin erityisesti ahneuteen tai lihavuuteen taipuvaisten hevosten kohdalla ruokintavälit voivat venyä hyvin pitkiksi. Tällöin syöntiä voidaan hidastaa erilaisilla slow feeding -verkoilla karsinassa tai pyöröpaalin päällä. Puuhaksi ja ajanvietteeksi voidaan tarjota esimerkiksi oksia. Hyvin luovia tee-se-itse -heinäautomaatteja löytyy jo useammalta pieneltäkin tallilta, myös teollisesti valmistettuja automaatteja on tarjolla.
Heinän laatuun, käytettävissä oleviin puitteisiin tai ajankäytön mahdollisuuksiin ei aina voida vaikuttaa, mutta aina on olemassa se paras mahdollinen vaihtoehto, vaikkei se aina olekaan se täydellinen. Karkearehujen kohdalla hyvä hygieeninen laatu, lyhyet ruokintavälit ja mahdollisuus kuluttaa syömiseen hieman pidempi aika ovat hevosen kohdalla tärkeitä sekä sen henkisen, että fyysisen hyvinvoinnin kannalta.
Se osuus hevosen tarvitsemista ravintoaineista, mitä karkearehuista ei ruokintaan saada riittävästi, voidaan aina täydentää erilaisilla väkirehuilla. Ruokinnan optimoinnissa auttaa maksuton Norra Menu -ruokintalaskuri. Norra Menulla voit tarkentaa hevosesi ruokintaa ja valita hevosesi tarpeisiin parhaiten sopivat rehut.