Kirje joulupukille

ADE-vitamiini, Norra Optimal, Norra Pure Protein, Norra Sankari -

Kirje joulupukille

Rakas joulupukki,

Tänä vuonna voin taas ilokseni todeta olleeni erityisen kiltti. Muutamia epäonnisia sattumia on vuoteen mahtunut, mutta vakuutan olevani näihin syytön. Niinpä hyvällä omallatunnolla ja puhtain sydämin kirjoitan sinulle tätä kirjettä. Ensi vuoden aikana toivoisinkin seuraavia asioita, mitkä koen hyvin ansainneeni.

  1. Värähtelevät lihakset

Naapurikarsinaan on muuttanut varsin hurmaava tamma, mutta harmikseni olen maneesin peileistä havainnut vyötärölinjani kadonneen ja takapuolikin muistuttaa enemmän pannukakkua kuin persikkaa.

Olenkin lisännyt ratsastusharjoituksiin satunnaiset kyykkäämiset omistajani vastalauseista huolimatta, mutta tämän lisäksi toivoisin laadukasta ravintoa lihasteni viimeistelyyn. Tallissa on kiertänyt huhu Norra Pure Proteinista, mikä kuulemma sisältää kaikki lihaskasvuni tarvitsemat aminohapot. Puhuvat myös, että valkuaisen lähteenä tässä on rypsi, eikä epäekologisesmpi tuontisoija.

  1. Vastustuskykyä ja viriiliyttä

Toistuvista reklamaatioistani huolimatta minulle ei ole tarjottu ympärivuotista laidunruohoa vaan joudun tyytymään esikuivattuun säilöheinään. Tähän aikaan vuodesta tarkat aistini ovat huomanneet, että varastointikauden ollessa jo näin pitkällä, ovat A-, D- ja E-vitamiinitasot rehuissani laskeneet. Naapurikarsinan hurmaavan tamman vuoksi toivoisin, että muun muassa vastustus- ja lisääntymiskykyni pysyisivät edelleen iskussaan ja siksi toivoisinkin pellettimuotoista Norra ADE-vitamiinilisää aina laidunkauden alkuun saakka. Ymmärrän että näin ruunahevosena tilanne on osittain haastava, mutta ainahan sitä saa toivoa.

 

hevonen karva ihon hoito

  1. Kiitävä karva

Kerroinkin jo aikaisemmin pettymyksestäni ulkomuotooni lihaksistoni osalta. Sen lisäksi olen havainnut myös lievää kauhtumista karvoissani sekä tuulessa hulmuavissa jouhissani. Tiedän hyvillä rasvahapoilla olevan positiivisia vaikutuksia sekä turkkiini että jouhiini. Viime kesänä kärsin myös lievästä kesäihottumasta, mistä en niin pitänyt. Norra Sankarista toivoisin löytäväni apua näihin murheisiini, sillä se sisältää runsaasti hyvää tekeviä kasvirasvoja. Siinä on kuulemani mukaan myös omena-aromia, sehän maistuisi. Nimikin viehättää, sillä sankari se minäkin olen.

  1. Kiinteä lanta

Tämän tunnustan vähän häpeillen, mutta oletan että sinulla Joulupukkina on vaitiolovelvollisuus. Viime aikoina olen kokenut ikäviä hetkiä, kun olen vaivihkaa koittanut päästellä turhia kaasuja suolistostani, mutta tuloksena onkin ollut kaikenlaista sotkua höystettynä kovalla pörinällä. Ikävä tilanne. 

Aiemmin mainitsemassani Norra Sankarissa tiedän olevan muiden herkkujen lisäksi runsaasti hyvin sulavia kuituja, mitkä pitävät huolta herkästä suolistostani. Jos tilanne äityy oikein pahaksi, voisin toivoa myös todella paljon ruoansulatuskanavalle hyviä tekeviä raaka-aineita sisältävää Norra Optimalia varmuuden vuoksi.

  1. Jouluaaton omena

Tämä ei kaipaa perusteluja. Tuo kavereille kanssa.

 

Käsitän mainiosti, että näitä on hankala lennättää paikalle ja kahvipöytäkeskusteluissa kävi ilmi että tänä vuonna porokin on lomalla. Asia ei ole ongelma, sillä kaikki nämä toiveeni voidaan tuoda autolla suoraan kotiini. Sinun tarvitsee vain hoitaa tilaus osoitteessa norrahorse.fi. Jos lahjani ylittää 40 euron arvon, on toimitus toiveilleni ilmainen. Tämän oletan lohduttavan omistajaani, sillä muuten palvelukseni hänelle ovat maksullisia.

 

Kiitos ja oikein iloista joulua!

Aatu


Jätä kommentti

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua