Toggle Nav
Sis. ALV:n

Ponin tasapainoinen ruokinta

Tasapainoinen ruokinta hyvinvoinnin ja suorituskyvyn takana

Kuuma kesä on vaihtumassa alkusyksyyn ja monin paikoin laitumilta on palailtu takaisin pihattoon tai talliin. Poneille ja hevosille tämä tarkoittaa samalla myös ruokinnan muutoksia, kun ruoho vaihtuu kuivempaan karkearehuun ja muuhun kivennäis- ja väkirehutäydennykseen. Tasapainoisen terveyttä ja hyvinvointia tukevan ruokinnan tavoitteena on tarjota poneille kaikki tarvittavat ravintoaineet, mutta samalla välttää turhaa yliruokintaa.

Karkearehu ruokinnan perustana

Poikkeuksellinen kesä on vaikuttanut myös tämän vuoden karkearehujen laatuun ja määrään. Alueelliset vaihtelut ovat suuria ja parhaassa tapauksessa sekä heinän määrä että laatu ovat erittäin hyvällä tasolla. Valtakunnallisella tasolla tyypillinen heinä sisältää tänä vuonna kuitenkin vähemmän valkuaista ja enemmän sokeria kuin yleensä, ja sen sulavuutta kuvaava D-arvo voi olla melko matala. Ulkoisesti tämän kaltainen heinä on yleensä melko kortisen tuntuista, mutta todellisia ravintoarvoja ei voida päältä päin arvioida, vaan heinä tulisi analysoida.

Karkearehun muodostaessa valtaosan ruokinnasta, on väkirehujen ravintoainesisältöjä merkittävämpää tiedostaa mitä karkearehut todella sisältävät. Analyysin perusteella voidaan laskea oikea kivennäisten ja hivenaineiden sekä sulavan raakavalkuaisen ja energian tarve. Tarvemääriin vaikuttavat paitsi ponin ikä ja koko, myös muun muassa liikunnan intensiteetti, mahdollinen tiineys tai imetys. Lisäksi jokainen poni on yksilö, jolla esimerkiksi energiantarve voi poiketa teoreettisesti lasketusta tarpeesta.

Kuinka muodostaa tasapainoinen ruokinta

Pienen kokonsa vuoksi shettisten päivittäinen ravintoainetarve ei ole kovin suuri. Tyypillisesti shetlanninponit, kuten monet muutkin alkuperäisrodut käyttävät saamansa ravinnon tehokkaasti hyödykseen, jolloin ruokinnassa joudutaan tasapainoilemaan riittävän karkearehun ja muiden ravintoaineiden saannin sekä ylipainon välimaastossa. Ylipaino altistaa erilaisille sairauksille, kuten kaviokuumeelle ja hevosten metaboliselle oireyhtymälle. Sokerin, tärkkelyksen ja energian määrät ruokinnassa voivat olla riskitekijöitä erityisesti niiden ponien kohdalla, joilla liikunta on kevyttä. Samaan aikaan tulisi kuitenkin varmistaa laadukkaan sulavan raakavalkuaisen ja aminohappojen saanti, sopiva kalsiumin ja fosforin suhde ja muiden kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien määrä.

Sokeri, tärkkelys ja suuri energiamäärä voivat olla riskitekijöitä, kun taas hyvät sulavat kuidut ja laadukkaat valkuaislähteet sekä välttämättömät aminohapot tulisi saada ruokinnan kautta. Kun tiedetään karkearehun sisältämien ravintoaineiden määrä, voidaan erilaisia laskureita apuna käyttäen laskea siihen sopiva muu ruokinta. Ilmaisella Norra Menu -ruokintalaskurilla voidaan nopeasti tarkistaa tärkeimpien ravintoaineiden saanti. 

Sulavat kuidut energian lähteenä

Yleisin ruokintamalli on muodostuu yhä heinästä, kaurasta ja kivennäisestä. Talvikaudella myös ADE-vitamiinilisä on paikallaan, kun karkearehujen vitamiinipitoisuudet laskevat pitkän varastointikauden aikana. Karkearehun määrää voidaan joutua säätämään, mutta kuinka varmistaa ruoansulatuskanavan terve toiminta ja hyvinvointi?

Hevosen ruoansulatuselimistö on rakentunut vastaanottamaan pieniä määriä karkearehua lähes koko ajan. Tämä on kuitenkaan harvoin mahdollista. Tiheillä jakokerroilla ja pienillä kerta-annoksilla voidaan pitää karkearehun määrä kohtuullisena ja samalla ehkäistä mahalaukun tyhjenemistä, mikä altistaa sen happamoitumiselle. Pienisilmäisillä heinäverkoilla voidaan myös hidastaa syöntiä, jolloin rehumassaa virtaa suolistossa tasaisemmin. Mikäli heinässä on hyvin korkea sokeripitoisuus, voidaan heiniä liottaa ennen ruokintaa. Tosin on huomioitava, että liottaessa myös muiden ravintoaineiden pitoisuudet pienenevät. Sulavaa kuitua kuten vähäsokerista juurikasleikettä voidaan ruokinnassa suosia. Suoliston hyvät bakteerit sulattavat kuitua ja muuttavat sitä hitaasti energiaksi.

Valkuainen – laatua, ei määrää

Mikäli heinän sisältämä sulava raakavalkuainen on jäänyt kovin matalaksi, tulee tämä huomioida väkirehutäydennyksessä. Valkuaistiivisteet sisältävät usein myös aminohappokoostumukseltaan hyviä raaka-aineita, kuten soijaa tai rypsiä. Norra Pure Protein on rypsipohjainen valkuaistiiviste, minkä maittavuutta lisää juurikasleike. Rypsi sisältää reilusti hevoselle välttämättömiä aminohappoja, joista tärkein on lysiini. Riittävä valkuainen on erityisen tärkeää silloin, kun kyseessä on kasvava nuori, varsova tai varsonut tamma tai hyvin aktiivisesti treenaava poni.

Kauran ja kivennäisen sijasta myös täysrehut ovat kätevä tapa varmistaa kaikkien ravintoaineiden saanti. Norra Pikku Sankari on erityisesti poneille suunniteltu täydennysrehu, missä tärkkelyksen ja sokerin määrä on haluttu pitää matalana. Suuri osa rehun energiasta tuleekin hyvistä sulavista kuiduista. Täydennysrehuakin valitessa pohjana on hyvä pitää analysoitu karkearehu.

Hyvä, tasapainoinen ruokinta tukee ruoansulatuskanavan tervettä toimintaa, varmistaa varsojen optimaalisen kasvun ja takaa siitostammojen ja kilpailevien ponien ravintoaineiden oikean saannin. Suunnitelmallinen ruokinta, hyvä ruoka ja parempi mieli. Näillä eväillä kohti syksyn ruskaa ja seuraavaa sisäruokintakautta.