Toggle Nav
Sis. ALV:n

Miten täydentää hevosen ruokinta? Osa 2 - Valkuainen

Valkuaista lihasten kasvatukseen

Valkuainen koostuu monista aminohapoista, joista hevonen pystyy itse elimistössään rakentamaan osan, kun taas osa aminohapoista on saatava ruokinnan kautta. Normaalia työtä tekevä hevonen saa lähes aina tarvitsemansa aminohapot hyvästä heinästä, mutta toisinaan erilliselle valkuaislisälle on tarvetta. Näin voi olla tapauksissa, joissa heinän sulava raakavalkuainen on matalalla tasolla, kyseessä on imettävä tamma, kasvava nuori hevonen tai kovassa treenissä oleva kisahevonen.

Aminohapoista hevosen ruokinnassa tärkeimpiä huomioitavia ovat lysiini ja metioniini, joista lysiini on yleensä ensimmäinen valkuaissynteesiä rajoittava aminohappo. Lihasten kasvuun, oli sitten kyse nuoresta vielä kasvuvaiheessa olevasta hevosesta, tai aikuisen hevosen lihasten kasvatuksesta, tarvitaan aina paitsi energiaa, myös riittävän suuri valkuaisen määrä. Mikäli valkuaista ei ole ylläpitotarvetta enempää käytettävissä, voi kasvu kärsiä tai harjoitusvaste jää heikoksi.

Hevosella käytettävistä rehuraaka-aineista yleisimpiä valkuaisen lähteitä ovat soija ja rypsi. Soijan aminohappokoostumus on hevoselle erinomainen ja sen sulavuuskin on hyvä, mutta soijan tuotannon ekologinen puoli puoltaa vahvasti muiden valkuaislähteiden käyttöä. Rypsi jää hieman soijasta sulavan raakavalkuaisen määrässä ja sulavuudessa, mutta sen aminohappokoostumus on niin ikään erinomainen ja rypsin tuottaminen on selvästi soijaa ekologisempaa, minkä takia rypsi on valittu Norra Pure Proteinin valkuaislähteeksi. Puhtaan rypsin erikoinen haju ei välttämättä sellaisenaan maita nirsoimmille hevosille, minkä takia Pure Proteinin hyvä maittavuus on varmistettu pienellä melassileike- ja melassilisällä, sokerin ja tärkkelyksen pysyessä edelleen matalana.

Tutustu maittavaan Norran Pure Protein -valkuaisrehuun.