Rehujen termistö sekä niiden selitykset

Karkearehut

Karkearehut ovat nurmirehuja. Karkearehuilla tarkoitetaan paitsi kuivaa heinää, myös esikuivattua säilöheinää ja säilörehua riippuen siitä, mikä on karkearehun kuiva-ainepitoisuus. Karkearehut muodostavat hevosen ruokinnan perustan, minkä ympärille muu ruokinta energian, valkuaisen ja muiden ravintoaineiden osalta koostetaan hevosen tarpeiden mukaan joko kivennäis-, vitamiini- tai muita väkirehuja käyttämällä.

Täysrehu

Rehu, mikä yksistään sisältää kaiken eläimen tarvitsemat ravintoaineet. Hevosille ei varsinaista täysrehua ole tarjolla, vaan lähimpänä täysrehun termiä on hevosella heinä, esikuivattu säilöheinä tai muu hyvälaatuinen karkearehu. Usein täysrehuista puhuttaessa tarkoitetaankin täydennysrehuja.

Täydennysrehu

Täydennysrehu on rehuseos, jota annetaan karkearehun eli heinän lisäksi. Se voi sisältää kaikki hevosen tarvitsemat ravintoaineet karkearehun ohella syötettynä. Täydennysrehuja on tarjolle useita ravintoarvoiltaan ja raaka-aineiltaan erilaisia rehuja vastaamaan eri hevostyyppien erilaisiin tarpeisiin.

Norran täydennysrehut sisältävät kaiken tarvittavan, kun lisäksi tarjoillaan myös karkearehua. Täydennysrehut on suunniteltu erilaisia hevosia ajatellen. Norra Sankari on täydennysrehu, missä on enemmän energiaa ja sulavaa raakavalkuaista verrattuna Pikku Sankariin, minkä ravintoaineet sisältävät runsaasti sulavia kuituja ja vain vähän tärkkelystä ja sokeria. Enemmän kuluttaville tai hoikemmille hevosille siis Sankaria ja pienempään kulutukseen Pikku Sankaria. Norra Optimal on ennen kaikkea hevosille, joiden kohdalla halutaan panostaa erityisesti suoliston ja muun ruoansulatuskanavan hyvinvointiin.

Väkirehu

Väkirehut ovat nimensä mukaisesti ravintoarvoiltaan ”väkeviä” rehuja. Ne sisältävät karkearehuja runsaammin energiaa, valkuaista tai muita ravintoaineita. Tavallisimpia väkirehuja hevosten ruokinnassa ovat viljat, tavallisimpana kaura, teolliset täydennysrehut, puolitiivisteet ja tiivisteet.

Kivennäisrehu

Kivennäisrehuilla tarkoitetaan rehuvalmisteita, mitkä sisältävät vähintään 40 % tuhkaa, eli epäorgaanista, palamatonta ainesta. Tämä palamaton aines eli tuhka sisältää rehujen kivennäis- ja hivenaineet. Kivennäisrehujen syöttömäärät ovat tavallisesti melko pieniä ja ne sisältävät monipuolisesti kyseisen eläinlajin tarvitsemia kivennäisaineita sekä runsaasti vitamiineja.

Usein kysyttyjä kysymyksiä:

Milloin rehua pitää kostuttaa ennen antamista?

Monia täydennysrehuja, tiivisteitä ja rehujen raaka-aineita on syytä kostuttaa tai turvottaa ennen syöttöä. Tavallisesti tämä johtuu rehujen sisältämien raaka-aineiden kyvystä sitoa itseensä runsaasti nestettä ja turvota jopa moninkertaisiksi kuivaan olomuotoonsa verrattuna. Omassa ruokapöydässä asiaa voi ajatella leivän ja puuron kautta. Leivän viljat menevät mukavasti kuivana, mutta lautasellinen kuivia puurohiutaleita voisi tietää sairaslomaa.

Tavallisimpia turvotusta tai kostuttamista vaativia raaka-aineita ovat melassileike, vehnälese, pellavansiemenet ja pellavansiemenrouheet. Jos hevosella tiedetään olevan sairashistoriaa esimerkiksi ruokatorven ongelmista kuten tukoksista, voi kaiken kuivan rehun kostuttaminen ennen syöttöä olla tarpeellista.

Missä vaiheessa väkirehua aletaan antamaan varsalle?

Varsat maistelevat emänsä rehuja jo muutaman viikon ikäisestä alkaen. Syöntimäärät kasvavat pikkuhiljaa, vaikka maito onkin vielä varsan ensisijaista ravintoa. Imettävällä tammalla väkirehut sisältävätkin usein runsaasti sulavaa raakavalkuaista ja energiaa, joten ne ovat usein myös varsalle varsin hyvin soveltuvia rehuja. Varsan tullessa vieroitusikään sen tulisi pystyä syömään kolmesta neljään kiloa karkearehuja ja puolesta kilosta kiloon väkirehuja, jotta se voisi saada kaiken tarvitsemansa omista rehuistaan ilman emänsä maitoa. Ruokinta voikin olla järkevää suunnitella niin, että jo ennen vieroitusta emän ruokinnassa käytetään niitä väkirehuja, joita varsakin vieroituksen jälkeen syö.

Poikkeaako ponin ja hevosen ruokinta toisistaan?

Hevosen rotu yksinään ei määrittele sille soveltuvinta ruokintaa. Ravinnontarpeen määrittelevät sekä hevosen että ponin kohdalla sen käyttöaste, olosuhteet ja kuntoluokka. Lisäksi ikä ja kunkin eläimen yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat ruokinnan suunnitteluun.

Hyvä lähtökohta ravintoaineiden laskennassa on kuitenkin hevosen tai ponin paino kiloina. Mitä pienempi eläin, sitä pienempi on sen ylläpitoenergian, eli sen energian mitä eläin tarvitsee välttämättömiin elintoimintoihinsa lihomatta tai laihtumatta, määrä. Kun ylläpitoenergiaan tarvittava määrä on rehuista saatu, voidaan tästä yli jäävä energia ja muut ravintoaineet suunnata joko suorittamiseen, kasvuun, maidontuotantoon tai rasvavarastojen kasvatukseen.

Mikä aiheuttaa hevoselle mahahaavaa, miten siihen voidaan vaikuttaa ruokinnalla?

Pitkät ruokintavälit, suuri väkirehun määrä suhteessa kuituiseen karkearehuun ja stressaavat olosuhteet sekä yksilökohtaiset erot altistavat mahahaavalle. Mahahaava on erittäin yleinen vaiva hevosilla ja pahimmassa tapauksessa se voi vaatia hyvin pitkäaikaista ja kallista hoitoa. Jos ruokintavälit ovat useita tunteja pidempiä kuin mahalaukun tyhjentymiseen kuluva aika, kasvaa mahahaavan riski.

Hevosen fysiologia on rakentunut sopimaan parhaiten usein toistuvaan, pienten rehumäärien syömiseen, jolloin mahalaukussa on jatkuvasti jonkin verran rehumassaa suojaamassa mahalaukun seinämiä. Mikäli dieetin koostumuksesta tai muista syistä johtuen mahalaukku pääsee tyhjenemään pitkiksi ajoiksi, voivat nämä mahahapot syövyttää mahalaukun limakalvoja ja seinämiä, mistä tuloksena on ennen pitkää mahahaava. Mahalaukun alaosa on pinnaltaan rauhasmainen ja erittää ja kestää hyvin happamia mahanesteitä, kun taas mahalaukun yläosan pinta poikkeaa tästä ollen pinnaltaan ihomaisen sileä, eikä se siedä samalla lailla happamuutta. Tavallisimmin mahahaavat kohdistuvatkin tälle yläosan happamuudelle herkemmälle alueelle.

Karkearehujen kohdalla hyvä hygienia, lyhyet ruokintavälit ja mahdollisuus kuluttaa syömiseen hieman pidempi aika ovat hevosen kohdalla tärkeitä sekä sen henkisen, että fyysisen hyvinvoinnin kannalta.

Voiko väkirehua antaa vain kerran päivässä?

Pieniä väkirehuannoksia voidaan antaa vain kerran päivässä. Mikäli väkirehun päivittäinen tarve on suurempi, on annokset syytä jakaa useampaan ruokintakertaan. Tosin pienemmänkään päivittäisen väkirehuannoksen jakaminen useammille ruokintakerroille ei koskaan ole hevosen terveyden kannalta huono asia. Ihanteellista on, mikäli väkirehuja ei syötetä ensimmäisenä tyhjään mahaan, vaan vasta pienen karkearehuannoksen jälkeen. Syynä näihin on väkirehujen sisältämien nopeasti sulavien hiilihydraattien määrä. Liian suurina annoksina hevosen ohutsuoli ei ehdi hajottaa sinne saapuvaa sokeria ja tärkkelystä glukoosiksi, vaan niitä sulatetaan vasta paksusuolessa, missä hajoamistuotteena ei olekaan glukoosi vaan maitohappo. Tämän seurauksena ruoansulatuskanavan happamoituu, mikä edistää haitallisten suolistomikrobien ja bakteereiden elinolosuhteita ja määrää.

Yhtenä nyrkkisääntönä tärkkelyksen määrästä voidaan pitää yhtä grammaa/elopainokilo/ruokintakerta. Käytännössä tämä tarkoittaisi 500 kiloisella hevosella 500 grammaa tärkkelystä yhdellä ruokintakerralla, mikä kauraksi muutettuna tarkoittaisi reilua kiloa kauraa.

Katri Virtanen, hevosten ruokinnan asiantuntija, MMM