Norra-rehut ovat tukeneet Lauran hevosten hyvinvointia jo vuosia
Kouvolassa asuva Laura Berg on syöttänyt hevosilleen ja poneilleen Norra-rehuja aina niiden markkinoille tulosta asti. 11-vuotiaan Suomenhevostamma Murun viimekesäisestä Kimma-varsasta odotetaan juoksijaa, mutta muutoin Lauran hevoset ovat kevyessä harrastekäytössä.
Karva kiiltäväksi maittavalla Norra Prima kivennäisellä
Norra-tuotteiden tultua markkinoille Laura otti aluksi Norra Prima kivennäisen kokeiluun. ”Esterin kanssa oli aiemmin vähän nirsouden takia haasteita, mutta Norran kivennäinen maistuu sillekin hyvin.” Laura toteaa. Kun kivennäinen tuli käyttöön, teki Laura toisenkin huomion. ”Esterin mennessä sinä keväänä totuttelemaan laidunruoholle, kävi kaverini ottamassa siitä valokuvia. Ihmettelin, että oliko hän puunannut Esteriä jotenkin, kun sen karva kiilsi kuvissa niin hienosti. Ei kuulemma ollut ja siitä tajusin, miten paljon kivennäisvaihdos oli karvan kuntoon vaikuttanut!”
Rehujen kotiinkuljetus helpottaa elämää
Laura on ratsastanut pikkutytöstä lähtien ja omia hevosia hänellä on ollut jo 20 vuoden ajan. Ennen Norra-rehuja Laura oli syöttänyt useamman valmistajan tuotteita. Erityisen tyytyväinen hän on Norran kohdalla siihen, että pellavaa lukuun ottamatta hän saa tilattua nyt kaikki tarvitsemansa hevosrehut samasta paikasta. ”Opiskelen töiden ohella ja olisi todella työlästä ja aikaa vievää hakea eri rehuja useammasta eri kaupasta. Nyt voin tilata tuotteet helposti yhdestä paikasta ja ne toimitetaan kätevästi kotiin – olin sitten paikalla tai en!” Laura toteaa.
Ruokinta pysyy helposti tasapainossa
Tällä hetkellä Lauralla syötössä ovat Norra Prima kivennäinen, ADE-vitamiini, Norra Pure Protein ja Norra Sankari. Laura on rehuihin erittäin tyytyväinen, koska ne ovat maittaneet hyvin ja sekä hevoset että ponit ovat olleet pirteitä ja terveitä. ”Hevoset ja ponit myös näyttävät hyvältä, joten uskon niiden saavan rehuista kaiken tarvitsemansa”, Laura toteaa. Rehujen antomäärissä Laura seuraa sekä säkin annostusohjetta että eläinten yleisilmettä ja hän on huomannut, että ruokinta pysyy helposti tasapainossa ja rehujen käyttömäärät maltillisina. ”Varsatkin ovat kasvaneet tosi tasaisesti ja hyvin eikä niiden kehityksessä ole tullut vieroitustenkaan yhteydessä mitään droppeja. Varsoille olen antanut kasvun tueksi Norra Pure Proteinia.”
Haluaisitko jakaa omat kokemuksesi Norrasta kanssamme? Ota meihin yhteyttä markkinointi@lantmannen.com, niin sovimme mielellämme haastatteluajasta kanssasi!