Toggle Nav
Sis. ALV:n

Kesäihottuma - mistä se johtuu, miten siihen voi vaikuttaa?

Kevät on koittanut ja kesäihottumakausi alkaa olla oven takana. Kesäihottuma voi ilmetä hyvin lievänä tai olla varsinainen vitsaus. Onneksi hevosen oloa voidaan helpottaa erilaisilla toimenpiteillä. Monien muiden konstien lisäksi ruokinnalla voidaan pyrkiä vaikuttamaan positiivisesti hevosen oireisiin.

Kesäihottuma, mistä se johtuu?

Hevosen kesäihottuman taustalla on erilaisia tekijöitä, eikä ole täysin selvää, miksi toiset hevoset saavat hyvin voimakkaitakin oireita. Usein taustalla on polttiaisten syljen aiheuttama allerginen reaktio sekä hevosen perinnölliset tekijät. Kesäihottumaa tavataan selvästi enemmän tietyillä roduilla, kuten esimerkiksi islanninhevosella ja omalla suomenhevosellamme. Taustalla on hevosen omien immuunipuolustuksesta vastaavien immunoglobuliinien välittämä ”ylireaktio”, mikä aiheuttaa hevoselle allergiset oireet noin puoli vuorokautta altistuksen jälkeen (Turtiainen, 2010). Tämän allergisen reaktion seurauksena hevonen kutiaa, pyrkii hankaamaan kutisevia kohtia, mikä ihon rikkoontuessa saa aikaiseksi alueellisen tulehduksen.

Ensimmäinen suurempi polttiaisaalto on Suomessa yleensä toukokuun tienoilla ja toisinaan toinen aalto vielä heinä-elokuun vaihteessa. Osa hevosista reagoi hyvin herkästi ja voikin oireilla jo aikaisin keväällä ensimmäisten polttiaisten kuoriuduttua.

Mekaaninen suojautuminen

Tehokkaimpia keinoja helpottaa hevosen oloa on hevosen suojaaminen polttiaisilta. Markkinoilla on varsin kattava tarjonta erilaisia hyönteisloimia, korvahuppuja ja muita suojia. Väljemmin kudotut, ns. kärpäsloimet, eivät välttämättä suojaa riittävästi muutaman millin kokoisilta polttiaisilta, vaan loimen on syytä olla nimenomaan polttiaisia vastaan tarkoitettua hyvin tiheää kudosta oleva suoja. Loimituksen lisäksi hevosia voidaan suojata erilaisilla hyönteiskarkotteilla tai pikiöljyllä, mutta niiden hyöty hyvin allergisilla hevosilla on usein riittämätön. Lääkehoitona voidaan tarvittaessa käyttää myös kortiskosteroideja sellaisille hevosille, jotka hankaavat ihonsa reilusti rikki ja iho pääsee tulehtumaan. Kortikosteroidien käyttöä kaviokuumeesta tai muista sille altistavista sairauksista kärsiville hevosille voidaan joutua rajoittamaan ja siitä kannattaakin keskustella eläinlääkärin kanssa.

 

 

Hevosen altistusta polttiaisille voidaan myös vähentää pitämällä hevosta sisätiloissa pahimpaan polttiaisaikaan, eli usein aina auringon laskusta auringon nousuun. Tuuliset ja sateiset päivät sopivat allergiselle hevoselle paremmin. Mikäli laidunmaissa on eroja, voidaan ihottumaisille hevosille suosia muita, kuin savi- tai hiesupohjaisia laidunmaita, missä hollantilaistutkimuksen mukaan allergisilla hevosilla todettiin enemmän oireilua kuin muun tyyppisellä maaperällä laidunnettaessa (van Grevenhof ym. 2007).

Siedätyshoitoa on käytetty jo joidenkin vuosien ajan yhtenä hoitomenetelmänä kesäihottumaisille hevosille ja sen tulokset ovat olleet varsin lupaavia. Siedätyshoidossa hevoseen pistetään pieniä määriä yliherkkyyttä aiheuttavaa allergeenia, jolloin sen sietokyky kyseiselle ärsykkeelle kasvaa (Hevosklinikka Anivet).

Ruokinnalla vaikuttaminen

Varsinaista ennaltaehkäisevää lääkitystä kesäihottumaan ei ole, mutta monissa tutkimuksissa on todettu Omega-rasvahappojen hillitsevän hevosen soluissa tapahtuvaa allergista reaktiota. Näitä rasvahappoja voidaan lisätä hevosen ruokavalioon siihen soveltuvilla kasvirasvoilla. Pellavan sisältämä rasvahappokoostumus on tavallisesti todettu tähän tarkoitukseen parhaiten soveltuvaksi. Hevosen ruokinnassa kannattaa suosia myös muita ihon kuntoon myönteisesti vaikuttavia ja hevosen omaa vastustuskykyä tukevia kivennäisaineita ja vitamiineja.

Kivennäis- ja hivenaineista on hyvä muistaa sinkin aktiivinen osallistuminen ihon terveyteen ja toisaalta myös seleenin rooli yhdessä E-vitamiinin kanssa. Vitamiineista E-vitamiinin rooli antioksidanttina lienee kaikkein tärkein. Aineenvaihdunnan aikana elimistöön vapautuu aina happiradikaaleja, mitkä vaurioittavat soluja. E-vitamiini pystyy ”kaappaamaan” näitä happiradikaaleja ja siten pysäyttämään niiden soluja vaurioittavan reaktion. E-vitamiinin tarvetta nostaa myös lisääntynyt rasvahappojen määrä ruokinnassa, joten jos kesäihottumaisen hevosen ruokintaan lisätään omega-rasvahappoja sisältäviä rehuja, on perusteltua huolehtia myös riittävästä E-vitamiinin saannista.

Norra Sankari -täydennysrehun raaka-ainevalinnoissa on huomioitu erityisesti kansallisrotumme Suomenhevosen tarpeita. Norra Sankari sisältää kivennäisiä ja vitamiineja, sekä Omega-rasvahappoja sisältäviä kasvirasvoja. Kesäihottumasta kärsivien hevosten ruokintaan kannattaa kiinnittää huomiota jo alkukeväästä, jotta hevoselle saadaan paras mahdollinen apu polttiaisten saapuessa.

 

Katri Virtanen
Hevosten ruokinnan asiantuntija, MMM

 

Lähteet:

Hevosklinikka Anivet https://anivet.fi/hevosen-kesaeihottuma-ja-hoito/

Turtiainen, Heli. (2010) Suomenhevosen kesäihottuma. Helsingin yliopisto

van Grevenhof, E. M., Ducro, B., Heuven, H. C. & Bijma, P. (2007) Identification of environmental factors affecting the prevalence of insect bite hypersensitivity in Shetland ponies and Friesian horses in The Netherlands. Equine Vet. J. 39, 69-73