-
Kivennäisten merkitys hevosen ruokinnassa - osa 2
Kivennäisruokinnan toisessa osassa käsitellään makrokivennäisiä.
-
Kivennäisten merkitys hevosen ruokinnassa - osa 1
Mitkä ovat hevoselle tärkeimmät kivennäiset? Mistä hevonen niitä saa? Voiko kivennäisiä antaa liikaa?
-
Hyvä, paha laidunruoho
Laidunruohossa ja sen sokereissa tiedetään piilevän omat riskinsä erityisesti, jos hevonen on helposti lihova tai kaviokuumeeseen taipuvainen. Mikä laitumessa voi aiheuttaa ongelmia ja miten siihen voi varautua?
-
Sankari toi 3 000 euroa suomenhevosen hyväksi
Lantmännen Agron Norra-hevosrehusarjan Sankari-rehu on löytänyt tiensä suomalaisille talleille ja suomenhevosten sydämeen. Nyt osa tuotosta, 3 000 euroa, lahjoitetaan suomenhevosen geenivaraohjelmalle.
-
Laidunkauden kynnyksellä
Laidunruoho on hevoselle kaikkein luontaisinta ravintoa ja laumassa laiduntaminen sille lajityypillisin tapa olla ja elää. Ennen hevosen laitumelle laskua on hyvä ottaa huomioon muutama seikka.
-
Tamman ruokinta tiineyden lopussa
Huhtikuussa monilla varsovilla tammoilla on edessä tiineyden viimeiset kuukaudet. Tähän saakka tiineys ei tavallisesti ole vaatinut muutoksia ruokintaan, mutta viimeisten kuukausien aikana nopeasti kasvava sikiö vaatii jo oman osansa.
-
Miten täydentää hevosen ruokinta? Osa 3 - Vitamiinit ja kivennäiset
Hevosen riittävä vitamiinien ja kivennäisten saanti tulee varmistaa ympäri vuoden. Laidunruoho on hevoselle parasta ja luonnollisinta rehua, mutta myös laidunkaudella riittävästä kivennäisten saannista on huolehdittava. Talvella heinän pitkän varastointikauden aikana ravinteita haihtuu heinästä ja ruokintaa on hyvä täydentää vitamiinilisällä.
-
Miten täydentää hevosen ruokinta? Osa 2 - Valkuainen
Normaalia työtä tekevä hevonen saa lähes aina tarvitsemansa aminohapot hyvästä heinästä, mutta toisinaan erilliselle valkuaislisälle on tarvetta.
-
Hevosen ruokinnan perusteet - karkearehu ja mahahaava
Hevosen ruokinta voi olla samaan aikaan hyvin yksinkertaista, mutta toisinaan myös varsin monimutkaista. Perinteisesti hevosen ruokinta on koostunut heinästä, kaurasta ja kivennäisestä. Nykyään tarjolla on myös lukuisia rehuvalmisteita aina täysrehuista yksittäisiin vitamiinilisiin.
-
Miksi valita Norra-rehu?
Rehujen valinta voi joskus olla vaikeaa. Norra-rehut ovat juuri sitä, mitä olet etsinytkin.
-
Hevosen valkuaistarve sisäruokintakaudella
Kesän vaikutukset näkyvät sisäruokintakauden karkearehujen laadussa. Paikoitellen saatiin runsaasti hyvälaatuista heinää, mutta joillain alueilla sato jäi tavanomaista pienemmäksi ja myös laatu saattaa poiketa normaalista. Riittävä ravintoaineiden saanti onkin turvattava kullekin hevoselle sopivalla väkirehuruokinnalla ja kivennäislisillä.
-
Varsan vieroitus ja ruokinta
Varsan ja kasvavan nuoren hevosen tarpeet ruokinnan suhteen poikkeavat jossain määrin aikuisista hevosista niiden kasvattaessa sekä lihaskudosta että luustoaan. Kasvun kannalta tärkeää on varmistaa riittävä energian ja valkuaisen saanti sekä tasapainoinen ja monipuolinen kivennäisruokinta ja vitamiinit.